Onnistujaesittelyssä Sinikka Nummi

Opi onnistumaan
NLP-kouluttaja Sinikka Nummi opettaa työkseen onnistumisen taitoa. Tällä hetkellä hän on kokoamassa kirjaa intuitiosta. Hän toivoo että sinäkin osallistuisit kirjaan omalla tarinallasi.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin myös intuitiolla, "kuudennella aistilla". "Intuitio on lainasana eikä sitä ole helppo määritellä yksiselitteisesti", Nummi sanoo. "Se voi olla aavistus, mielikuva, sisäinen johdatus, "mutu"-tuntuma, sydämen ääni, välähdys, uni... Meillä jokaisella on sisäinen taito tai lahja - aavistaa ja tunnistaa mikä on meille hyväksi. Teemme valintoja kaiken aikaa. Joskus käytämme järkeä, toisinaan jotain muuta. Jokin johdattaa meitä, jokin viittaa suuntaa."
Kirja intuitiostaSinikka Nummi on tekemässä kirjaa tästä mielenkiintoisesta aiheesta. "Kerään kirjaan tarinoita intuitiosta. Haluan tutkia tarinoiden ja ihmisten kokemusten kautta kuinka intuitio toimii ja missä tilanteissa, sekä miten intuitio ilmentää itseään eri ihmisillä", Nummi kertoo. "Kirjan tavoitteena on rohkaista ihmisiä kuuntelemaan omaa itseään ja tehdä intuitiota tutuksi. Järki ja intuitio eivät ole vastavoimia vaan toisiaan täydentäviä kumppaneita. Kumpaakin kannattaa kuunnella. Molemmilla on paikkansa.
Kirjaa varten Nummi toivoo saavansa tavallisilta suomalaisilta mahdollisimman paljon tarinoita. "Olen jo saanut monenlaisia tarinoita: sekä lyhyitä että pitkiä, arjen humoristisia pikkutarinoita ja toisaalta suuriin elämän valintatilanteisiin liittyviä tarinoita", Nummi sanoo. "Tarinat ovat liittyneet hyvin monenlaisiin asioihin: sääilmiöihin, asunnon ostamiseen, puolison valitsemiseen, puolukoiden ja sienien löytämiseen, sairauden aavistamiseen ... " Jos sinulla on mielenkiintoinen tarina kerrottavana, voit ottaa yhteyttä Sinikka Nummeen jutun alla olevan linkin kautta. "Halutessaan kertojat voivat esiintyä myös nimettöminä", Nummi sanoo. "Jos kirjoittaminen tuntuu hankalalta, voin myös haastatella kokemuksista."
Muutos ajattelussa, muutos elämässäSinikka Nummi päätyi NLP-kouluttajaksi monen mutkan kautta. "Työskentelin aikoinaan monellakin palvelualalla, ja lopulta päädyin työtehtäviin, joihin kuului myös koulutusta. Huomasin pitäväni ihmisten kouluttamisesta, kannustamisesta ja motivoinnista", Nummi kertoo. " Huomasin myös että jos työpaikalla oli ongelmia, syynä oli useimmiten toimimattomat ihmissuhteet ja huono vuorovaikutus. Lähdin hakemaan keinoja joilla voidaan parantaa ihmisten välistä vuorovaikutusta, ja silloin kiinnostuin NLP:stä. NLP eli neuro-lingvistivinen prosessointi tarjoaa monia tehokkaita menetelmiä hyvään vuorovaikutukseen ja ihmistuntemukseen", Nummi sanoo. "Kyky huomioida ja innostaa itseään ja muita antaa suuntaa ja tuo virtaa elämään."
Nummi on osallistunut useisiin NLP-koulutuksiin 1990-luvun lopulta lähtien. Hän valmistui kouluttajaksi ja valmentajaksi vuonna 2005, ja on kiertänyt puhumassa muun muassa hyvinvoinnista, jaksamisesta, tavoitteista ja toivetyöskentelystä. "Hienointa työssäni on huomata millaisia voimavaroja erilaisista ihmisistä löytyy", Nummi sanoo. "Minä en kouluttajana neuvo, vaan vastaukset löytyvät ihmisestä itsestään. Parhaita hetkiä ovat ne kun ymmärrän ihmisen oivaltavan jotain tärkeää. Ja kun muutos tapahtuu ajattelussa, muutos toteutuu myös elämässä."
Omassa ajattelussaan Sinikka Nummi on aina luottanut positiivisuuteen. " Myönteinen elämänasenne taitaa olla synnynnäinen luonteenominaisuus", Nummi sanoo. "Olen utelias uusia asioita kohtaan, innostun helposti ja opin mielelläni uutta. Joskus tunnistan itseni huolehtivan turhia ja silloin muistan seuraavan moton:
Kannattaa ajatella kuinka kannattaa ajatella!
Viisi tärkeää kysymystä
Mistä olet ylpeä tänään?Olen hyvin ylpeä ja onnellinen perheestäni: aviomiehestäni ja kolmesta pojastani. Voin olla ylpeä myös itsestäni. Olen voinut elää omien arvojeni mukaista elämää.
Mitä harrastat?Toimin vapaaehtoistyössä tukipuhelimen ja tukinetin kautta. Olen oppinut siinä paljon : kuuntelemaan, kysymään, kannustamaan. Se on ollut tärkeä opin paikka, ja siitä on tullut osa minua.
Liikun myös paljon: jumppaan, tanssin ja sauvakävelen. Ulkoilu ja pihatyöt parantavat ajatuksia.
Mikä on paras saamasi kiitos?Paras ja liikuttavin kiitos on ollut se kun murrosikäinen poika sanoi: "No äiti, kyllä sä olet loppujen lopuksi ihan OK." Se on paljon sanottu 14-15-vuotiaan suusta.
Mistä haaveilet?Toivon että ajattelutaitoja ja vuorovaikutustaitoja opetettaisiin jo päiväkodeissa ja ala-asteella ja myöhemminkin. Toivon että niistä tulisi eräänlaisia "kansalaistaitoja". Se lisäisi suvaitsevuutta.
.
Haaveilen myös että suomen kielestä poistettaisiin kokonaan sana "kiire". Sanat vaikuttavat meihin neurologian ja ajattelun kautta. Kiireen hokeminen vaikuttaa omaan oloon. Mitä tapahtuisikaan, jos sitä sanaa ei olisi? Olisivatko ihmiset rennompia tai olisiko heillä enemmän aikaa toisilleen?
Mikä on ollut paras päätöksesi ? ja käytitkö silloin intuitiota?Onnellinen avioliitto ja perheen perustaminen. Noudatin kyllä siinä asiassa sisäistä ääntäni!
Jos haluat lisätietoja, jättää palautetta tai kertoa oman tarinasi, käy Sinikka Nummen kotisivuilla:
www.sinullekoulutus.fi