Lohtua tulevaisuudesta

Meidät johdatetaan usein oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Sen saatoin jälleen kerran todeta, kun lähipiirissäni tapahtui elämää ravistelevia asioita heti vuoden alkajaisiksi. Miten lohdullista olikaan palauttaa mieleen, mitä Juhani Töytäri puhui yleisölleen Helsingissä joulukuun alussa.

Juhani nimittäin kertoi meille, että vaikeissa käänteissä hänellä on tapana matkata mielessään tulevaisuuteen. Sieltä tulevaisuudesta hän sitten ottaa mukaansa lohduttavan tai ilahduttavan kuvan tähän hetkeen. Viipyy siinä kuvassa, kokee sen todellisena ja voimaannuttavana. Näin minäkin tein, kun läheisten koettelemukset kipuilivat myös minussa. Menin tulevaisuuteen. Otin heidät sieltä mukaani surusta ja menetyksestä toipuneina, saatoimme yhdessä todeta, että matka oli rankka, mutta siitä selvittiin. Kuten aina olemme selvinneet, toinen toistamme tukien.

Kun lähimmäisellä on vaikeata, meidän ei ole hyvä mennä surkutteluun ja voivotteluun kovin syvälle mukaan. Heitä auttaa enemmän se, että näemme heidät mielessämme taas iloisempina ja elämässään kiinni olevina. Ajatushan on energiaa, joten voimme kuin voimmekin tuottaa valoisampaa oloa ajattelemalla asioista rakentavasti. Tämä ei tarkoita suinkaan sitä, että emme olisi mukana toisen surussa, tottahan me itkemme ja olemme pahoillamme. Mutta ne, jotka eivät ole surun silmässä pystyvät ainakin hetkittäin valjastamaan ajatuksensa paremman huomisen luomiseen.

Juhani kertoi myös, mitä hänen äitinsä sanoi saatuaan sairaskohtauksen, joka aiheutti hänelle vakavia komplikaatioita. Äiti sanoi rauhallisesti: "Ei sille enää mitään voi". Miten lohdullisen kaunista, ja mikä nöyryys väistämättömän edessä. Ei sille enää mitään voi. Tapahtunut mikä tapahtunut, sitä ei voi millään menetelmällä enää muuksi muuttaa. Se on annettu läpikäytäväksi, ja ainoa mahdollisuus on mennä eteenpäin. Käytettävissä olevilla edellytyksillä.

Sydän kapinoi rajusti, kun elämä meitä heittelee. Pintaan nousee vihan, vääryyden ja joskus syyllisyydenkin tunteita. Syyttelykin on tavallista. Jonkun olisi pitänyt tehdä enemmän, jotta tältä tragedialta olisi voitu välttyä. Näin varmasti toisinaan onkin. Jotkut eivät välittäneet, vaikka näkivät, toiset laiminlöivät tehtäviään, toisinaan koko yhteiskunta saa moitteita kuten koulusurmien yhteydessä. Kun syyttömät ihmiset joutuvat uhreiksi, katkeruudelta ei varmastikaan voi välttyä. Katkeruus saattaa kohdistua koko elämääkin kohtaan; miksi minulle, juuri minulle piti käydä näin, mitä pahaa minä muka olen tehnyt?

Aina emme saa vastauksia. Elämä on vaativa matka. Joidenkin kohdalla vaatimukset nousevat niin ankariksi, että voimat eivät tahdo riittää. Mikä silloin avuksi? Luja luottamus siihen, että jonakin päivänä tuska hellittää, ja pystyy näkemään kaiken suuremmassa mittakaavassa. Luja usko siihen, että tulevaisuus tuo tullessaan kokemuksia ja asioita, joiden kautta kärsimyksille annetaan hyvitystä. Pitkien ja raskaiden vaiheiden jälkeen ihminen tulee tilanteeseen, jossa hän pystyy sanomaan: "Näin minulle on käynyt. Tämä SAA OLLA TOTTA elämässäni. Tätä ei voi muuksi muuttaa, tämä on nyt osa elämääni. Voi olla, että elän henkisenä raajarikkona ikuisesti, mutta minä elän, ja elävän mieli vie eteenpäin".  Aika moni meistä elää elämää, joka ei ole enää ehjä. Raskaat koettelemukset särkevät sen, mikä kerran oli ehjää. Mutta aika, läheiset ihmiset, työ, ajattelijoiden oivallukset sekä taide- ja luontoelämykset pystyvät kuitenkin meitä eheyttämään siten, että matkamme voi jatkua. En usko, että sattumoisin halusin mennä kuuntelemaan Juhania uudemman kerran juuri nyt. Juuri nyt hänen sanomansa auttoi sekä minua että läheisiäni uskomattoman paljon. Kiitollisin mielin toivotan kaikille Hyvää ja Valoisaa alkanutta vuotta!

-Kristiina Gerkman-Kemppainen

Palautetta Kristiinalle