Onnistujaesittelyssä Aki Antman


Positiivinen käyttöliittymä


Sininen Meteoriitti Oy:n toimitusjohtaja Aki Antman sai jo syntymälahjakseen positiivisen käyttöliittymän. Myönteinen asenne auttaa häntä päivittäin ymmärtämään asiakkaiden tarpeita ja löytämään internetpalveluihin uusia luovia ratkaisuja.

Aki Antmanin urakehitys IT-alalla on ollut varsin tyypillinen: ura alkoi jo nuorena ja nousu oli nopeaa. Hän pääsi ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa 14-vuotiaana. -Jo tuolloin totesin, että tämä on varmasti itselleni oikea ala, Antman sanoo. -Sen jälkeen kaikki kesät menivätkin alan kesätöissä ja osa-aikaisena lukion ohessa. Lukion jälkeen vuonna 1993 menin opiskelemaan tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistoon.

Jo ennen valmistumistaan Antman siirtyi työelämään. -Olen ollut täyspäiväisesti ohjelmistoalalla töissä vuodesta 1996 lähtien, aluksi ohjelmoijana, sitten projektipäällikkönä, tiiminpitäjänä ja lopuksi johtotehtävissä, Antman sanoo. IT-ala kasvoi huikeasti koko 1990-luvun, mutta vuonna 2000 tuli äkkipysäys. Yritysten osakkeet romahtivat ja moni tietotekniikan ammattilainen joutui työttömäksi. -IT-kuplan puhkeaminen 2000-luvun alussa oli minullekin hyvin raskasta aikaa, vaikka istuinkin silloin YT-neuvotteluissa työnantajan puolella pöytää, Antman sanoo.

Riskinotto kannatti


IT-kuplan puhkeaminen teki monet alalla varovaisiksi, mutta Aki Antman näki yhdessä muutaman muun IT-ammattilaisen kanssa markkinoilla aivan uusi mahdollisuuksia. -Kiinnostuimme Microsoft .NET -teknologiasta, joka oli silloin vielä testivaiheessa, Antman kertoo. -Päätimme syksyllä 2001 perustaa uuden yrityksen. Jokainen otti riskin ja irtisanoutui omasta työsuhteestaan.

Riskinotto kannatti. Tänä päivänä Sininen Meteoriitti Oy työllistää yli 50 ihmistä, ja se on eräs Suomen johtavista Microsoft .NET ?ohjelmistotaloista. -Olemme erikoistuneet laajempiin, teknisesti haastaviin internetpalveluihin, Antman toteaa. -Useimmissa rakentamissamme palveluissa on paljon tietosisältöä, paljon ylläpitäjiä ja paljon vuorovaikutuksellisia toimintoja loppukäyttäjien kesken.

Positiivisia haasteita


Tietoviikko-lehti on valinnut Aki Antmanin viitenä vuotena peräkkäin - vuosina 2002-2007 - sadan Suomen merkittävimmän IT-vaikuttajan listalle. IT-vaikuttaja itse sanoo, että ohjelmistotalon vetäjän on oltava melkoinen jonglööri. -Samaan aikaan täytyy huolehtia niin oman henkilökunnan, asiakkaiden kuin kumppanienkin tarpeista, Antman sanoo. -Esimerkiksi ohjelmoijat ja liikkeenjohdon edustajat katsovat lähtökohtaisesti maailmaa hyvin erilaisista näkövinkkeleistä?

Antmanin mukaan hienointa ohjelmistoalalla on työn monipuolisuus ja vaihtelevuus. -Aina oppii uutta ja saa työskennelle erilaisten ihmisten kanssa, sekä omasta organisaatiosta että asiakkaiden ja kumppanien puolelta, Antman sanoo. Verkkopalvelujen tuottajan on kuunneltava herkällä korvalla asiakkaan tarpeita, mutta myös pidettävä mielessä mikä on teknisesti mahdollista. Erilaisten näkökantojen ristipaineessa riittää myös haasteita. -Kun kokonaisuudet kasvavat isommiksi, on lähes mahdotonta tehdä päätöksiä joihin kaikki olisivat täysin tyytyväisiä.

Tulosta oikealla asenteella


Antman kertoo olevansa synnynnäinen positiivari, joka sai myönteisen asenteen lahjaksi jo vanhemmiltaan. -Positiivisuuden merkitys koko elämää ja erityisesti työhyvinvointia ohjaavana voimana alkoi kuitenkin konkreettisemmin kiinnostaa vasta 2000-luvun alkupuolella, Antman sanoo. -Huomasin lukuisissa projekteissa, että kun homma toteutetaan positiivisella ja iloisella asenteella, lopputulos on aina parempi.

Työssä myönteinen asenne auttaa hyväksymään arkipäivän pienet vastoinkäymiset. -Monen tärkeän asian oppii vain ja ainoastaan erehdyksen kautta, Antman toteaa. Positiivisuus näkyy myös avoimuutena uusille ajatuksille. -Ainakin pyrin siihen, etten heti tyrmää muiden ideoita ? vaikka ne äkkiseltään kuulostaisivatkin aivan mahdottomilta.

Onnistujien klubi tarjoaa Antmanin mukaan mielenkiintoisen linkin samanhenkisten ihmisten luo. -Klubi on antanut mahdollisuuden kuulla muiden onnistumisista, ja se muistuttaa siitä, että maailma on loppujen lopuksi hyvä ja mahdollisuuksia täynnä, Antman sanoo. -Toisaalta klubinkin suhteen pätee kuitenkin sama kuin kaikkeen muuhun: omalla aktiivisuudella on todella suuri merkitys. Tässä kohtaa kyllä tunnen pienen piston sydämessä, klubin suhteen olisin voinut olla paljon aktiivisempikin?


Viisi tärkeää kysymystä

Miten kehität itseäsi ja ammattitaitoasi?
Varmastikin eniten kuuntelemalla muita ja keskustelemalla. Haluan olla jatkuvasti utelias ja kiinnostunut oppimaan uutta - ja kyseenalaistamaan nykyisen oman osaamiseni. Oikeastaan kehitän ammattitaitoani yllättävän vähän "formaalin" koulutuksen kautta. Parhaiten oppii osana päivittäistä työtä.

Mitä harrastat?
Golfia, tennistä, lukemista, ruuanlaittoa ja ystävien kanssa olemista.

Mikä on ollut paras saamasi kiitos?
Aatu-pojan hymyilevät katseet ja rajaton luottamus vanhempiinsa.

Mistä haaveilet?
Onnellisesta elämästä - tai siis sen jatkumisesta koko eliniän.

Suurin onnistumisesi?
Varmaankin vielä edessä.

Teksti: Reino Rasilainen

Sininen Meteoriitti kotisivu
>> linkki