Onnistujaesittelyssä Juha Toikka

Elämä voi olla ruusuilla tanssimista
Kukka-alasta kiinnostunut Juha Toikka ei 1990-luvun puolivälissä löytänyt itselleen sopivaa työnkuvaa ja uraa, niinpä hän päätti itse luoda sellaisen. Nyt hän voi toteuttaa itseään monipuolisesti puutarhurina, kukkakauppiaana, yrittäjänä, kerhoisäntänä, tanssijana ? ja onnistujana.
Puutarhuri Juha Toikka ajautui kukka-alalle sattumalta jo nuorena miehenä armeijan jälkeen vuonna 1987. -Työskentelin aluksi puutarhoilla apupoikana. Ala tuntui kuitenkin heti omalta, Toikka kertoo. Vuosien varrella Toikka oppi monipuolisesti puutarha-alan toimintaa, ja ajatus omasta yrityksestä alkoi houkutella. -Ongelmana oli se, etten halunnut olla pelkkä kukkakauppias, vaan halusin myös kasvattaa kukkia puutarhassa, Toikka sanoo. -Toisaalta minua ei myöskään kiinnostanut tukkumainen isojen massojen kasvatus ja myynti, vaan halusin olla tekemisissä tavallisten kukista pitävien ihmisten kanssa.
Puutarhuri+
Juha Toikan toiveisiin sopivaa työkuvaa ei alalle ollut olemassa. Niinpä hänen piti keksiä itse oma konseptinsa. Vuonna 1995 hän perusti Kodin Kukat Oy:n. Toikalla on oma puutarha Kannusjärvellä lähellä Haminaa, ja hän harjoittaa kukkien postimyyntiä ympäri Suomen. -Juuri tämä tuntuu minulle sopivalta tavalta tehdä töitä, Toikka sanoo. -Voin työskennellä puutarhassa ja kokeilla uusia asioita, mutta samalla myös myydä kukkia ja muita puutarhatuotteita suoraan kotipuutarhureille.
Mielenkiintoisinta puutarhurin työssä on vaihtelevuus. -Vaikka puutarhuri joutuu elämään vuodenaikojen mukaan, mikään ei kuitenkaan mene täsmälleen samalla tavalla joka vuosi, Toikka toteaa. Luonnonolosuhteiden mukaan eläminen on opettanut nöyryyttä. -Monesti käy niin, että juuri kun tarvitsisi kipeästi aurinkoa, se onkin viikkokaudet pilvessä. Luonnonolosuhteita vastaan on kuitenkin turha taistella, useimmiten paras on mennä luonnon ehdolla. Vuosien myötä luontoa kuitenkin oppii kuuntelemaan yhä herkemmällä korvalla.
Kerhoisäntä
Juha Toikka isännöi myös Suomen suurinta kotipuutarhureille suunnattua nettikerhoa. Yrityksen nettisivuilta löytyy myös kattava ja ilmainen kasvien tietopankki. Kerholaiset saavat säännöllisesti Juha Toikalta sähköpostiinsa ajankohtaisia vinkkejä. -Pari vuotta sitten muutin sähköpostivinkin ilmestymään joka perjantaiaamu, Toikka sanoo. -Monet touhuavat juuri viikonloppuisin, ja vinkeillä haluan antaa heille virikkeitä.
Toikka osaa arvostaa työssään myös yrittäjän vapautta. -Voin antaa tilaa kokeiluille ja joskus hullutteluillekin, Toikka sanoo. Parasta työssä ovat kuitenkin ihmiset. -Kun saan hyvää palautetta tai ihmiset innostuvat ostotilanteissa, se on työn todellinen suola, Toikka sanoo. -Toisten onnistuminen ja ilahtuminen tuo minulle paljon enemmän iloa kuin se että saan oman kukkani kasvamaan.
Tanssija
Kukkien lisäksi Juha Toikalla on toinenkin intohimo ja ilon aihe: tanssi. -Olen aina ollut kiinnostunut kilpatanssista, vaikka aloitinkin harrastuksen aika myöhään, Toikka kertoo. -Kilpatanssi on hyvää liikuntaa, mutta se vaatii myös täydellistä keskittymistä. Jokainen askel, jokainen liike, jokainen hetki on tärkeä. Ajatukset eivät saa olla muualla sekunnin murto-osankaan vertaa. Se jos mikä irrottaa arjesta. Lisäksi minulla on vahva kilpailuvietti, joten kilpatanssi pistää virkistävällä tavalla todella tsemppaamaan.
Onnistuja
Positiivinen ajattelu ja optimismi ovat Toikalle synnynnäisiä, mutta asenteen merkitys konkretisoitui toden teolla pian oman yrityksen perustamisen jälkeen. -Kun oli perustanut yritykseni vuonna 1995, eräässä lehdessä oli juttu minusta. Pian sen jälkeen sain Juhani Töytäriltä kortin: "Terve kaima ja kotikylän poika! Hienoa että sielläkin on yrittäjiä!", Toikka kertoo. -Juhanin kautta pääsin tutustumaan muihin samanhenkisiin ihmisiin. Positiivisuuden merkitys kirkastui entisestään: se on tapa ajatella ja nähdä mahdollisuuksia. Minun alallani on paljon asioita joihin ei voi itse vaikuttaa, kuten sääolosuhteet. On vain luotettava ja uskottava siihen että asiat menevät hyvin.
Juha Toikka on Onnistujien klubin perustajajäseniä. -Onnistujien klubissa on hienointa se, että ihmiset todella auttavat toisiaan. Klubilaiset näkevät vaivaa, antavat aikaansa ja ottavat sinunkin ongelmasi omakseen. Se todella lämmittää ja kantaa vaikeina aikoina.
Viisi tärkeää kysymystäElämäsi paras päätös?Oman yrityksen perustaminen.
Mitä haasteita on edessäsi?Ennen kaikkea sähköisten palvelujen kehittäminen. Netin kautta on mahdollisuus palvella ihmisiä yhä paremmin ja monipuolisemmin. Palvelun on oltava luotettavaa ja ammattitaitoista, mutta se ei saa olla liian ?etäistä? ja neutraalia. Jo nyt saamme nettisivuille tekstin, kuvan ja videon; vielä kun saisimme mukaan kukkien tuoksut :-)
Miten kehität itseäsi ja ammattitaitoasi?Kehitän itseäni ensinnäkin urheilemalla: kun fyysinen kunto on hyvä, jaksaa myös henkisesti paremmin. Luen paljon ja kurssitan itseäni sekä alan kursseilla että muuten. Olen pohjattoman utelias: kaikki kiinnostaa - niin uusi kuin vanhakin.
Elämäsi suurin onnistuminen?Niitä on kaksi. Toisen nimi on Ville ja toisen Tomi. Siis 16- ja 14-vuotiaat poikani.
Mikä on oma suosikkikukkasi?Kuulostaa ehkä huvittavalta, mutta se on niinkin tavallinen kuin ruusu. Moni ajattelee, että puutarhurin suosikki on varmasti joku ihmeellinen harvinaisuus. Ruusujen tuoksu ja lumo valloittaa minut edelleen, vuodesta toiseen.
Ilmainen puutarhuriposti joka perjantai>> linkkiTeksti: Reino Rasilainen