Hellitä ajoissa!
Katselin poislähtevän vanhuksen levollista olemusta. Kaiken ylle oli laskeutunut rauha. Kaukana, hyvin kaukana oli jo maallisesta omaisuudesta huolehtiminen, vaikka se vielä viikkoa aikaisemmin oli ollut kovastikin esillä mieltä kuormittamassa. Kun lähdön hetki tulee, köydet irtoavat laiturista, ja laiva lähtee lipumaan kohti uutta horisonttia. Ilman ruumassa olevaa lastia.
Tämän rauhan otin mukaani, kun loin häneen viimeisen katseeni. Rauha, sielunrauha, tasapaino ja ajoissa irti päästäminen - siinä kaikki, mikä on tavoittelemisen arvoista kun matka alkaa lähestyä määränpäätään. Mikä olisikaan parempi perintö kuin kauniit sanat läheisille kiitosten kera. Ja mikä olisi parasta sielunhoitoa itselle, ellei luopuminen, oleelliseen keskittyminen. Mikä sitten on oleellista? Varmaankin rajallisuuden, väliaikaisuuden, katoavaisuuden hyväksyminen, ja sen edessä nöyrtyminen. Sen ymmärtäminen, että kaikki tässä maailmassa on vain lainaa, ihan kaikki. Jopa oma kehomme, se on vain päällysvaate, jota tällä matkalla tarvitaan.
Voi kunpa osaisi elää viisaasti! Hellittää, kun on hellittämisen aika. Jakaa, antaa pois siinä vaiheessa kun itse ei enää kaikkea elämänsä aikana hankkimaansa tavaramäärää ja omaisuutta tarvitse, mutta nuoremmat tarvitsisivat kipeästi. Kunpa ryhtyisi hyvissä ajoin nauttimaan linnunlaulusta, keväthangista, kesän tuoksuista, lasten silmien tuikkeesta. Siis kaikesta siitä, mikä on ihan ilmaiseksi meille annettu. Ja jättäisi vähemmälle keräämisen, hamstraamisen, omistamisen pakkomielteen, kiinni tarraamisen. Mitä enemmän on saanut elämänsä aikana koottua, sen vaikeammaksi saattaa luopuminen muodostua. Ja mitä enemmän aikanaan jättää jälkeensä, sen suurempi on vaara, että potin jakamisesta syntyy riitaa.
Omistaminen saattaa muodostua ansaksikin. Olen kuullut useamman kuin yhden ihmisen kertovan, että hän haluaisi muuttaa muualle, mutta kun on aikanaan hankkinut ison talon, johon on sijoittanut sekä rahaa että vaivaa, ei raaski lähteä. Niihin seiniinsä kiintyy, ja ne merkitsevät myös turvaa. Muistan tv-tohtori Philin kerran huudahtaneen jollekin naiselle: "Ymmärrä nyt hyvä ihminen, että se talo on vain kasa tiiliä, ei muuta"! Nainen itki sitä, ettei voi lähteä toiselle paikkakunnalle tavattuaan elämänsä miehen, kun oli se talo - se maailman ainoa, ihana talo...
Niin juuri. Kasa tiiliä, kasa peltiä, kasa paperia, kasa tekstiilejä ja muita vastaavia kasoja ovat sitten ne lujalla työllä ja kovalla vaivalla hankkimamme kulissit, kun täältä lähdemme. Vaikka olemme kuulleet sen sata kertaa, että mitään et täältä saa mukaasi, niin ei muuta kuin sukanvarteen vaan jemmailemaan enemmän ja enemmän. Pahan päivän varalle, ja myös ihan vain omistamisen ilosta. Jostain kirjasta luin esimerkin siitä, miten paljon meidän on tehtävä työtä joka kuukausi, jotta saamme maksettua kaikki kulut niistä tiloista, joihin olemme hankkineet yhä enemmän huonekaluja ja kaikenlaisia laitteita. On se vain ihmeellistä, miten ennen kuusihenkinen perhe mahtui vallan mainiosti kahteen huoneeseen ja keittiöön, nyt on oltava omat huoneet ja reviirit jokaisella perheenjäsenellä.
Ei väljissä tiloissa asumisessa ja omaisuuden kartuttamisessa mitään paheksuttavaa ole. Tuohan se turvaa ja elämisen mukavuutta. Mutta samalla vastuuta, huolta ja velvoitteita. Jopa siinä määrin, että itse elämä voi jäädä elämättä. Ja sitten loppusuoralla joutuu vielä murehtimaan, että mihin kaikki viedään, kenen käsiin ne joutuvat, ja pääsevätkö jotkut sellaisetkin niistä nauttimaan, joille ei olisi halunnut yhtään mitään jättää. Voi voi. Turhaan ei taideta sanoa, että huoleton on hevoseton poika. Sillä mitä enemmän saa kerättyä, sen suurempi on myös menettämisen pelko. Eräs pankinjohtaja kertoi kerran yleisölle suunnatussa sijoitusillassa, että on olemassa piensijoittajia, jotka eivät uskalla edes eläkkeelle siirryttyään matkustaa ulkomaille rentoutumaan. Kun pitää olla visusti kotimaassa pörssikurssien käyriä seuraamassa. Ja lisäsi siihen sitten leikillisesti: "Jos vähänkään epäilette, että aamukahvinne menee väärään kurkkuun jos kurssit heilahtelevat, niin älkää hyvät ihmiset ryhtykö sijoittajiksi!" Viisaita puhui, pankinjohtaja. Sijoittakaamme henkistä pääomaamme kasvattavaan toimintaan. Sitä pääomaa eivät suhdannevaihtelut uhkaa, eikä sitä voi kukaan meiltä ottaa pois! Ja mitä henkisimmiksi ja tiedostavimmiksi kasvamme, sen paremman ja kestävämmän perinnön myös jälkeemme jätämme. Aurinkoista kevättä kaikille!
-Kristiina Gerkman-KemppainenPalautetta Kristiinalle