Onnistujaesittelyssä Seppo Metsälä

Messumiehestä saunasepoksi
Alan vaihdos saa usein ihmeitä aikaan. Seppo Metsälä ehti tehdä pitkän uran messurakentamisen parissa, mutta siirtyi muutama vuosi sitten myymään infrapunasaunoja. Nyt kuusikymppisenä hän tuntee olevansa elämänsä vireessä ja toteuttavansa uutta elämäntehtävää.Jokaisen eteen tulee elämän aikana tilanteita, jolloin tuntee olevansa tienristeyksessä. Jos sisäinen ääni vakuuttuu uudesta mahdollisuudesta, tilaisuuteen kannattaa tarttua. Näin kävi Seppo Metsälällekin 80-luvun alussa. -Kävin paikallisten Lahden Ekonomien kanssa yritysvierailulla Arvelin Oy:ssä, Metsälä kertoo. -Heidän liiketoimintansa alkoi kiinnostaa siinä määrin, että halusin tarjota heille ensin kansainvälistymiskonsultointia, ja se johti sitten työsuhteeseen ja muutaman vuoden kuluttua tulin mukaan osakkaaksi.
Messurakentamisesta tuli Metsälän "ensimmäinen elämänura". -Tein vuodesta 1981 saakka messuosasto- ja näyttelyrakennekauppaa ympäri maailman, Metsälä kertoo. -yö oli kiinnostavaa ja haastavaa. Nyt olen kuitenkin myynyt enemmistöosuuteni Consta Oy:ssä ja seuraan alaa enemmän sivulta.
Terveysvaikutteinen saunaElämässä käy usein niin että kun yksi ovi sulkeutuu, heti avautuu toinen. Muutama vuosi sitten Seppo Metsälälle avautui - saunanovi. -Olin juuri myynyt osakkuuteni Consta Oy:stä Eestin näyttelykeskukselle ja olimme Tallinnan puutarhamessuilla esittelemässä Consta-kasvihuoneita, kun löysimme virolaista valmistetta olevat Saunax-infrapunasaunat.
Metsälä kiinnostui syvälämpösaunoista ja huomasi miten paljon erilaisia terveysvaikutuksia niillä oli. -Infrapunasäteily imeytyy suoraan kudoksiin ja saa aikaan kovan hikoilun ilman korkeasta lämpötilasta aiheutuvaa epämukavuudentunnetta. Syvälämpenemisessä keho vapautuu monista haitallisista jäämistä kuten toksiineista, nikotiinista, alkoholista, kolesterolista ja raskasmetalleista, Metsälä luettelee. -Infrapunasauna lievittää myös kroonista väsymystä ja lihassärkyjä, vilkastaa hermosysteemin toimintaa, nostaa kasvuhormonin tasoa ja kuluttaa tehokkaasti kaloreita. Lisäksi infrapunasäteily parantaa ihon verenkiertoa ja aineenvaihduntaa ja stimuloi siten ihosolujen uudistumista.
Uutta energiaaVahvoista argumenteista huolimatta suomalaiset eivät heti syttyneet saunasta, jossa ei ole kiuasta. -Alussa oli suuria epäilyjä sekä saunan koosta - "liian pieni minulle" - että vaikutuksista, Metsälä sanoo. -Nyt kolmen vuoden jälkeen kun tietoa on jaettu yli 30 messuosallistumisella ja 20.000 esitteellä sekä lukuisilla lehtiartikkelilla ja mainoksilla, kiinnostus on selvästi lisääntynyt.
Toimialan vaihdos on antanut Metsälälle uutta virtaa, joskin osan kunniasta hän antaa itse infrapunasaunalle, jota hän käyttää päivittäin. -Tunnen itseni nyt kuusikymppisenä yhtä energiseksi kuin 30-40-vuotiaana!, Metsälä sanoo. -Nyt minulla on todella positiivinen tuote, jota on ilo myydä. Liiketoiminnan ohella tunnen todella parantavani ihmisten elämää. Aion tehdä tiimini kanssa Saunamaa Finland Oy:stä Suomen johtavan infrapunasaunoja ja -lämmittimiä toimittavan yhtiön, joka tuo vuosi vuodelta terveyttä ja sähkön säästöä yhä useampaan kotiin. On hienoa nähdä kun kouluttamamme jälleenmyyjät onnistuvat työssään ja saavat tuloksia aikaan.
Onnistujien klubista tukea, kannustusta ja konkreettista apuaSeppo Metsälä sanoo olevansa peruspositiivari. -Sain jo Tuurissa äidin ja isän ajattelutavasta pohjan, jota olen sittemmin itse kehitellyt lukemalla asiasta paljon, käymällä kursseilla ja tapaamalla positiivisia ihmisiä moninaisilla matkoillani.
Myönteinen ajattelu tuo elämään uskoa, luovuutta ja hyvää henkeä. -Niin Metsälä vastaa kuin sille huudetaan ja päinvastoin..., Metsälä naurahtaa. -Olen tottunut siihen, että en anna periksi vaikka tilanne näyttäisi jostakin näkövinkkelistä huonolta. Aina voin etsiä paremman näkökulman ja kehittää ajatusta ja toimintaa positiiviseen suuntaan. Positiivisuus auttaa erityisen paljon ihmissuhteissa, ja on todella hienoa tehdä töitä positiivisessa ja kannustavassa tiimissä.
Onnistujien klubi on osoittautunut Metsälälle monessa suhteessa hyödylliseksi yhteisöksi. -Verkottuminen klubin kautta antaa mahdollisuuden tavata positiivisia ihmisiä sekä työssä että vapaa-aikana, Metsälä toteaa. -Ja aina kun olen pyytänyt joltakulta apua, olen sitä myös saanut. Kiitokset tästä mm. Töytärin Jussille, Keskisen Vesalle, Korven Raunolle, Paalasmaan Eskolle, Lundbergin Tompalle, Hirvosen Jussille - ja monelle muulle.
Viisi tärkeää kysymystä
Mistä olet ylpeä tänään?Että saan olla terve, itsenäinen yrittäjä, jolla on energiaa vaikka muille jakaa.
Mikä on ollut paras saamasi kiitos?Olen joskus joutunut irtisanomaan hyvä kavereitani ja perhetuttuja, ja se on ollut työssäni kaikkein vaikeinta. Kun he jälkeenpäin ovat kiittäneet, että ovat saaneet elämäänsä ihan uutta haastetta ja kiittävät minua irtisanomisestaan, on siinä ollut ehkä paras kiitos - ja minulle suuri helpotus.
Mistä haaveilet?Taloudellisesta vapaudesta siten, että voin toteuttaa elämäntehtävääni rahasta riippumatta.
Mikä on elämäntehtäväsi?Nyt näyttää siltä että se on infrapunasaunojen levittäminen kansalle, jotta suomalaiset voivat elää terveenä ja nauttia hyvästä energiasta sekä työ- että vapaa-aikanaan.
Mikä on ollut paras päätöksesi?Kun päädyimme Mimmin kanssa yhteen ja ostimme Fasanlinnan, tilanteessa, jossa emme edes olleet vielä päättäneet muuttaa yhteen asumaan ja tekemään töitä yhdessä.
KUTSU TILAISUUTEEN:
Hyvä terveellisten elämäntapojen ystävä,
Meillä on ilo kutsua Sinut ja seuralaisesi kuulemaan mitä kerrottavaa
työterveyslääkäri Seppo Kinnusella on infrapunasaunan käytöstä
terveyden hoidossa.
AIKA: Lauantaina 20.09.2008 kello 13.00 - 15.00
PAIKKA: KUNTOSALI LADY LINE, Munkinmäentie 7, Kirkkonummi
ILMOITTAUTUMINEN: SÄHKÖPOSTILLA
TARJOILU: PIENTÄ TERVEELLISTÄ PURTAVAA
VELOITUS: VAPAA PÄÄSY, paikoitustilaa ilman parkkimaksua pihalla.
KARTTA SIJAINNISTA:http://www.saunamaa.fi/kartta.php?coords=60.118937,24.440078MERKITSE ALLAKKAASI JA ILMOITTAUDU SAMAN TIEN
seppo@saunax.fiSyvälämpimin terveisin,
Seppo Metsälä
Fasanlinna Oy
Fasantie 120
02440 Luoma
Finland
www.saunamaa.fi