Onnistujaesittelyssä Pirjo Kivistö

Onnistumisten tuottaja


Tapahtumatuottaja Pirjo Kivistöllä on luontaiset lahjat työhönsä. Jo pikkutyttönä hän halusi prinsessaroolien sijasta toimia koulunäytelmien ohjaajana. Positiivisen asenteensa ansiosta hän on aikuisena päässyt ohjaamaan satojen onnistuneiden tapahtumien lisäksi myös yhä enemmän omaa elämäänsä. Oman firman ja perheen perustaminen ovat olleet elämän ykkös-onnistumisia.


Pirjo Kivistö on työskennellyt erilaisten tapahtumien parissa käytännöllisesti katsoen koko työuransa ajan. -Olin aluksi 12 vuotta IT-alalla, ja silloinkin vastasin muun muassa asiakas- ja koulutustilaisuuksien järjestämisestä, Kivistö sanoo. Varsinainen uravalinta tapahtui kuitenkin harrastuksen kautta.
  -Vuodesta 1995 olen ollut mukana nuorkauppakamarin toiminnassa, ja siellä  tutustuin Riitta Saarikankaaseen. Vuonna 2000 keväällä Riitta soitti ja kysyi haluaisinko vaihtaa alaa, ja kehotti soittamaan tapahtumatoimisto Tat-Mainos Oy:öön. Jo parin viikon päästä pääsin firmaan tapahtumatuottajaksi.

Oma yritys


Viiden vuoden jälkeen Pirjo oli valmis perustamaan oman yrityksen.-Viihdyin ?Tatissa? hyvin, mutta halusin lisää haasteita ja lisää vapautta. Vuonna 2005 perustettu PiKi Point Ky on erikoistunut yritystapahtumiin. -Suunnittelen tilaisuuksia, teen niihin budjetoinnit, kilpailutan alihankkijoita, teen tuotanto-käsikirjoitukset ja ohjaan vielä paikan päällä että asiat rullaavat kuten olin suunnitellut ja käsikirjoittanut.

Pirjo Kivistö vertaa tapahtuman tuottamista norjalaisvillapaidan kutomiseen. -Käsissä on paljon eri värisiä lankakeriä, joista pitää saada aikaiseksi lankoja sotkematta kantajalleen juuri sopivan kokoinen ja mallinen paita säädetyssä aikataulussa, ettei tarve ja tilanne menisi jo ohitse. Kivistö ei suosittele työtä helposti stressaantuville luonteille. Entä millainen on oma persoonallisuutesi? -Minulle on tehty luonneanalyysi, jonka mukaan olen luova, mutta myös äärettömän pilkuntarkka. Kieltämättä hieman kakofoninen yhdistelmä?

Positiivisuus auttaa jaksamaan


Positiivinen asenne ja uusien ratkaisujen hakeminen on Pirjo Kivistölle sisäsyntyinen piirre. -Jo pienenä tyttönä olin sellainen pilvilinnoihin pakenija mietin miten asiat voisivat olla paremmin, Kivistö sanoo. Nuorkauppakamarin toiminnassa positiivinen asenne tuli yhä selvemmin tärkeämmäksi. -Vapaaehtoistyössä projektin vetäjällä ei ole asemavaltaa, joten minunkin oli löydettävä muita keinoja saada ihmiset sitoutumaan ja kannustaa heitä.

Riitta Saarikankaan kautta Pirjo Kivistö tutustui Juhani Töytäriin ja pääsi kuuntelemaan lukuisia esityksiä. -Havahduin miettimään asioita perusteellisesti. Miten minä käyttäydyn itse ja miten minun käyttäytymiseni vaikuttaa muihin? Mitä voisin tehdä jotta asiat sujuisivat paremmin, Kivistö kertoo. -Huomasin että omalla asenteellani voin vaikuttaa asioihin. Aloin tietoisesti käyttää positiivista asennetta. Se oli kasvuprosessi.

Pirjo Kivistö liittyi Onnistujien klubiin vuonna 2005. -Riitan ja Juhanin kautta tutustuin muihin samalla tavalla ajatteleviin ihmisiin, ja huomasin miten hauskaa oli olla yhdessä saman ajatusmaailman jakavien ihmisten kanssa. Heiltä saa ja heille voi antaa uusia ideoita ja näkemyksiä, Kivistö toteaa. -Arkipäivän työssä positiivisuus auttaa jaksamaan. Huomaan, että jaksan paremmin kun pystyn sulkemaan ikävät asiat ulkopuolelle ja keskittymään vain niihin tärkeisiin.


Viisi tärkeää kysymystä

Mikä on paras saamasi kiitos?
Jokin aika sitten eräs ystäväni oli pitkään erittäin vaikeassa elämäntilanteessa, ja jaksoin kuunnella ja tukea häntä vaikka minuakin se asia alkoi jo väsyttää. Hän kiitti minua hyvin kauniisti siitä että autoin häntä jaksamaan. Kuuntelin sitä kyynelet silmissä.

Elämäsi paras päätös?
Kun vastasin myöntävästi nykyisen aviomieheni yllättävään kosintaan tammikuussa 2005. Se tuli vähän puun takaa?

Miten kehität ammattitaitoasi ja osaamistasi?

Katselen tv:tä ja kuuntelen radiota, ja seuraan maailmaa avoimin silmin. Mietin miten tuota ja tuota asiaa voisi hyödyntää tilaisuuksissa. Huomaan myös teatterissa tarkkailevani enemmän lavasteita ja somisteita kuin näyttelijöiden suorituksia?

Mistä haaveilet?
Haaveilen siitä että niin minulla kuin miehellänikin olisi enemmän aikaa perheelle, että voisimme olla enemmän yhdessä perheenä. Haaveilen myös siitä, että yritys menestyy jatkossakin niin hyvin, ettei minun koskaan tarvitse enää mennä muualle palkkatyöhön.

Mistä olet tänään ylpeä?
Eniten olen ylpeä 1v 4kk vanhasta pojastani Oskarista. Kun nelikymppisenä tulee äidiksi, se on maailman suurin ihme. Olen ylpeä myös siitä että olen uskaltanut lähteä yrittäjäksi. Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan sitä, ja nyt se tuntuu olevan minulle ainoa oikea tapa tehdä työtä.

PikiPoint
>>Linkki

Teksti: Reino Rasilainen

Julkaistu 18.12.2007