Onnistujaesittelyssä Janne Gröning

Ilon ja valon kuvia


Janne Gröning on tottunut kuuntelemaan sisäistä ääntään. Kymmenen vuotta sitten, vaikean burn outin keskellä, tuo ääni kehotti häntä ottamaan valokuvia luonnosta. Gröning löysi uuden tasapainon ? ja uuden suunnan elämälleen. Nyt hänen valokuvansa rauhoittavat ja rentouttavat muita.

Janne Gröning on aina ollut eläväinen ja nopea käänteissään. Jo 15-vuotiaana hän lähti puoleksi vuodeksi merille ja kierteli nuorena muutenkin ympäri maailmaa. Myös hänen työuraansa mahtuu monia käänteitä. -Olen varsinaiselta ammatiltani konealan insinööri, mutta sitä työtä tein vain vuoden verran 1970-80-luvun taitteessa, Gröning sanoo. -Olin jo nuorena kiinnostunut vaatteista ja ompelin niitä itsekin. Niinpä päätin siirtyä vaatealalle.

Gröning toimi lähes koko 1980- ja 1990-luvun vaatealan maahantuojana ja agenttina. Hän toi markkinoille lukuisia uusia vaatemerkkejä ja menestyi hyvin ? kunnes 1990-luvun alussa Suomeen iski lama. -Menetin kaiken, ja jouduin aloittamaan kokonaan alusta, Gröning toteaa. -Aika oli kuitenkin hankalaa aina 1990-luvun puoliväliin asti ja se koetteli niin minua kuin ihmissuhteitanikin. Niihin aikoihin tuli avioero ja muitakin kriisejä.

Valokuvaus oli terapiaa


Vuonna 1998 Gröning koki täydellisen burn outin. -Maksoin nyt hintaa siitä, että lähes parinkymmenen vuoden ajan nukuin vain 4-5 tuntia vuorokaudessa. Ajattelin että nukkuminen on hukkaan heitettyä aikaa, Gröning kertoo. -Sairaslomalla en jaksanut tavata ihmisiä, vaan kävelin luonnossa. Olin totaalisen loppu. Valoa ei näkynyt putken päässä, mutta sisimmissäni jotenkin tiesin että elämä kääntyy vielä paremmaksi.

Valo löytyi loppujen lopuksi yllättävältä taholta. -Luonnossa kulkiessani sisäinen ääni sanoi että käypä hakemassa kamera? En ollut aikaisemmin kiinnostunut valokuvauksesta, mutta minulla oli vanha pokkarikamera, jonka kanssa kuljin luonnossa vuoden verran, Gröning sanoo. -Sinä aikana otin 4000-5000 kuvaa. Se oli minun terapiani. Luonto on paras terapeutti. Löysin sen valon kameran linssin kautta.

Gröningin yllätykseksi hänen kuvansa kiinnostivat myös muita. -En itse edes tajunnut millaisia kuvia olin ottanut. Mutta pikku hiljaa ihmiset alkoivat sanoa, että noissa kuvissa on jotain, jotain mikä vaikuttaa rauhoittavasti, positiivisesti tai meditatiivisesti, Gröning kertoo. -Kuvaaminen oli ollut minulle meditaatiota, ja hämmästyin, että ne kuvat toimivat muilla ihmisillä samalla tavalla.

Kohtalon sormi


Vielä tässä vaiheessa Gröning ei harkinnut valovaajan uraa. -Olin muuttanut saaristoon ja ajattelin että jos olisin laivayhtiössä töissä, minulle jäisi paljon aikaa liikkua luonnossa, Gröning toteaa. Pian hän huomasi, että laivatyö on nuorten hommaa ja harkitsi luomuviljelyn aloittamista. -Mutta silloin peukaloni jäi sirkkeliin enkä pystynyt aloittamaan viljelyä, koska käsi oli kolme kuukautta paketissa. Aloin ajankuluksi selata kuviani. Ja kuinka ollakaan: neljän kuukauden kuluttua olin jo valokuvausalan yrittäjä!

Aluksi vain harva uskoi että Gröning voisi menestyä valokuvaajana, varsinkaan kun hänellä ei ollut alan koulutusta. Gröningillä oli kuitenkin vaatealalta vahva markkinointitausta, ja hän huomasi uusia mahdollisuuksia. -Päätin etten lähde markkinoimaan kuviani kuvatoimistolle ja lehtiin vaan teen niistä tauluja, Gröning kertoo. -Pidän näyttelyjä ja myyn kuvia suoraan ihmisille. Parhaimmillaan olen pitänyt 15 näyttelyä vuodessa.

Janne Gröningin saariston luontokuvat elävöittävät myös "Vivaldi: Four Seasons in Nature?s Harmony" -DVD-julkaisua. Huippusuosittu levy on myynyt jo platinaa. -Olen todella iloinen siitä, Poptorin Erkki Puumalainen antoi minulle mahdollisuuden tehdä tämän DVD:n!

Positiivisuus kantaa


Janne Gröning uskoo, että juuri positiivinen ajattelu ja mielenlaatu on avannut hänelle uusia mahdollisuuksia vaikeissakin kriiseissä. -Positiivisella ajattelulla voit siirtää vuoria, Gröning sanoo. -Minua on usein sanottu hulluksi, mutta kyllä tässä elämässä pitää vähän ollakin hullu ja innostua asioista. Sisäinen ääni kertoo meille mitä pitää tehdä jos vain uskallamme uskoa siihen.

Gröningin kotisivuilla on niin ikään esillä laaja valikoima kuvia.


Viisi tärkeää kysymystä


Mikä on parasta työssäsi?

Luonnossa oleminen. Se että voin asua saaristossa ja tehdä tätä työtä josta todella pidän.

Mikä paras saamasi kiitos?
Saan ilahduttavan paljon positiivista palautetta. Eräs henkilö sanoi että hänen sielunsa on saanut uuden elämän minun kuvieni kautta. Se todella lämmittää.

Mikä ilahduttaa sinua tänään?
Olin tänään koulussa kertomassa 8-luokalaisille kuvan merkityksestä yhdessä kuuden muun esiintyjän kanssa. Kun poistuin luokasta, eräs poika sanoi ohi mennessään: ?Sulla oli kyllä tänään paras esitelmä??

Mikä on tärkein päämääräsi?
Haluan tuoda ihmisille iloa ja valoa. Nyt tunnen todella tekeväni elämäntyötä.

Mistä haaveilet?
Haluaisin pelastaa luonnon?. Mutta valitettavasti en pysty sitä yksin tekemään. Haluan kuitenkin kuvillani muistuttaa ihmisiä siitä miten tärkeä luonto on meille ? ja varsinkin vesi. Vesi on elämän eliksiiri.

Teksti: Reino Rasilainen

Janne Gröning kotisivut
>>linkki