Kukkia ja kirjoja alakuloon

Joskus se aina tulee. Alakulo. Tunne siitä, että jokin tuolla sisikunnassani itkee osaamatta kertoa tarkemmin päivätajunnalleni, miksi. On vain melankolinen olo, sellainen bluesia muistuttava olotila. Tällaisina hetkinä minulla on tapana tarttua kirjaan. Kirjoista olen löytänyt uskomattoman paljon iloa ja lohtua. Niin kävi nytkin.

Ryhdyin tutkailemaan Richard Wiseman'in teosta "Minuutissa muutokseen" (Atena). Se sisältää monia hyviä ajatuksia ja keinoja, joilla ihminen voi itseään ohjailla. Ja asioita valaistaan tutkimusten antamien tietojen avulla. Enpä voinut olla siirtymättä paremman tuulen energioihin, kun luin, millä tavalla naisten rintojen koko vaikuttaa miehiin. Että kokein on osoitettu, että isorintaiset pääsevät latteita kanssasisariaan useammin kyytiin liftatessaan. Minua tämä tieto todellakin nauratti, vaikka todennäköisesti olisin jäänyt kyytiä vaille.  Ajattelin, että olemme me ihmiset niin geneettisesti ohjelmoituja, ettei ole tosikaan.

Mutta takaisin vakavampaan puoleen. Kirjassa kerrotaan, että jo pieni määrä kasveja voi hämmästyttävällä tavalla parantaa ihmisten elämänlaatua. Tutkimuksen mukaan kukkien ja kasvien lisääminen toimistoon lisäsi henkilökunnan luovuutta ja joustavuutta. Yleensäkin vihreät, vehreät näkymät ikkunoiden edessä lisäsi sekä terveitten että sairaitten hyvinvointia. Selitys piilee siinä, että ihminen on aikanaan yhdistänyt kukoistuksen ja vihreyden siihen tietoon, että lähistöltä löytyy syötäväksi kelpaavaa ravintoa. Siksi näky rauhoittaa, ja tekee mielen onnellisemmaksi ja tasapainoisemmaksi. Geeneissä sekin siis.

Tiedosta innostuneena kävin ostamassa itselleni tosi kauniin, oranssinvärisen ruusukimpun freesioilla täydennettynä. Asetin maljakkoon, laitoin Vivaldia soimaan, ja jäin kuuntelemaan. Miksi itket, sisimpäni? Ja ruusutpa kertoivat. Elämääni on tulossa muutos, jota katselen haikein mielin. Muutokseen astuvalle avautuu uusi, mielenkiintoinen vaihe. Minulle se merkitsee erään vaiheen loppumista ja myös luopumista. Jälleen kerran, rakas elämä, vaadit minulta melkoista sopeutumiskykyä. Katselin eteenpäin, kuuntelin kevään tuloa vivaldilaisittain. Tiesin kokemuksesta, että myös musiikilla on eheyttävä vaikutus, ja senhän me kaikki varmaankin olemme elämämme eri vaiheissa tulleet huomaamaan.

Kevät, voimaa, uutta, vanhan taakse jättämistä, horroksesta heräämistä. Aivan oikein, aivan, aivan aivan valtavan oikein! Minunhan pitää tervehtiä kaikkea uutta uutena mahdollisuutena - tämähän on jännää, tämä elämä täällä maan päällä, tosi jännää. Nyt saan seurata tätä muutoksen tuomaa tilannetta, saan mennä siellä muutoskohteessa käymään toiseen maahan, eihän tässä ole syytä murehtia, vaan iloita siitä, että elämä on hienoja mahdollisuuksia ja yllätyksiä täynnä!

Tuli syksyn vuoro levyllä. Edelleen kukistani inspiroituneena mietin, miksi poisnukkuneiden huonot puolet niin nopeasti haihtuvat tänne jäävien mielestä. Ikään kuin ne jollakin tavalla nollaantuisivat, vaikka olisivat olleet hyvinkin raskaita kestää vainajan eläessä. Nousi seuraavanlainen ajatus mieleen. Voisiko olla niin, että täältä lähteneet käyvät siellä toisessa ulottuvuudessa melko pian saapumisensa jälkeen läpi asioita, joita ovat toisille aiheuttaneet. Ja että sitä mukaa kun ne kohdataan, käsitellään ja anteeksikin annetaan, ne myös poistuvat elävien mielestä. Että ne haihtuvat johonkin kosmiseen tilaan, mistä niitä ei enää tavoita. Onnellista olisi, jos näin olisi. Raskaita muistoja ei ole hyvä kantaa mielessään. Syyllisyydenkin voi antaa mennä, jos sellainen tunne hiipii mieleen. Ettei olisi tehnyt tarpeeksi, vaikka hyvin tietää tehneensä kaiken voimiensa rajoissa. Poisnukkunut ei ole täällä enää kärsimässä eikä liioin aiheuttamassa kärsimystä, siksi olisi hyvä vaikkapa kukkia ja viherkasveja katselemalla, kirjoja lukemalla ja musiikkia kuuntelemalla ottaa kunnollisia mielen puhdistamiskylpyjä. Toimii, voin luvata että toimii!

-Kristiina Gerkman-Kemppainen

Palautetta Kristiinalle