Onnistujaesittelyssä Marjo Kaihari

Löytöretki omiin vahvuuksiin
Marjo Kaihari on aina pitänyt reissaamisesta. -Lähdin aikoinaan koulunpenkiltä suoraan maailmalle, jossa viihdyin pitkään. Toimin välillä matkaoppaana ja välillä kiertelin omia aikojani, Kaihari sanoo. -Kun tulin takaisin Suomeen, työskentelin kansainvälisellä kuljetusalalla. Työni oli kyllä mielenkiintoista, mutta aloin kaivata jotain muuta. Minulla alkoi olla sellaista aika tyypillistä kolmekymppisen työuupumusta.
Pois oravanpyörästä
Marjo Kaihari tietää omasta kokemuksesta miten vaikeaa uuvuttavasta uraputkesta on ponnistella pois omin voimin. Joskus ulkoinen, yllättävä ja ikäväkin tapahtuma saattaa pysäyttää. -Minulle sattui ikävä tapaturma vuonna 2004. Liukastuin kevätjäillä kotipihassani ja loukkasin pääni, Kaihari kertoo -Siinä vaiheessa valinta tuli viimeistään ajankohtaiseksi ja päätin hypätä pois oravanpyörästä. Mietin mitä voisin tehdä. Totesin, että toisten ihmisten auttaminen ja sparraus on aina ollut lähellä sydäntäni. Sitten löysin valmennuskoulutuksen ja lähdin harjoittamaan tätä ammattia.
Kolme vuotta sitten Marjoi Kaihari perusti oman yrityksen, Oivallusmatkat Oy:n. -Firman nimi viittaa siihen, että olemme jatkuvassa liikkeessä ja oivalluksia syntyy matkan varrella. Toimin valmentajan roolissakin tavallaan matkaoppaana, Kaihari sanoo. -Tässä työssä kuuntelutaito on tärkein ammattitaito. Ihmistä on osattava kuunnella sekä silmillään että korvillaan. Valmentajan on osattava myös kysyä ja tarkentaa asioita ilman että tyrkyttää omaa mielipidettään. Jokainen ihminen on itse oman itsensä asiantuntija.
Löydä omat siipesi
Elämäntaidon valmentajan tehtävänä ei ole tarjota valmiita vastauksia, vaan toimia tukena. -Emme voi antaa taikasauvan iskua, joka muuttaa kaiken parhain päin. Toimimme paremminkin peilinä, Marjo Kaihari sanoo. -Me kuuntelemme, kyselemme ja opetamme ihmistä löytämään erilaisia vaihtoehtoja.
Marjo Kaihari tuntee todella olevansa omalla alallaan, työssä jossa voi antaa apua muille. -Monet tulevat valmennukseen alla päin ja hakevat vastauksia, uutta suuntaa ja näkemyksiä missä he voisivat parhaiten menestyä, Kaihari toteaa. -Tässä työssä on hienointa siemenen kylväminen ihmisten sisälle. Paras palkinto on ja kun näen miten he lähtevät rohkeasti kokeilemaan omia siipiään. On aina yhtä upeaa näen ihmisen kasvavan enemmän omaksi itsekseen.
Positiivisuudelle on helppo rakentaa
Marjo Kaihari kiinnostui positiivisuudesta jo paljon ennen elämäntaidon valmentajaksi ryhtymistään. Positiivisuus on ollut minulle sellaista elämän energiaa, pohja jolle olen itse rakentanut, Kaihari sanoo. ?Se on ollut myös toivoa tuova asia. Vaikka elämässä ollut synkkiä hetkiä, positiivisuus on näyttänyt valoa pimeään. Kolmenkympin tienoilla heräsin tietoisesti pohtimaan mitä positiivisuudella voi saada aikaan ? ja se vain vahvisti asennetta: kaikesta selviää.
Onnistujien klubiin Kaihari on kuulunut jo yli viisi vuotta, ja viimeisen parin vuoden aikana hän on osallistunut aktiivisesti klubilaisten tapaamisiin. -Ne ovat olleet todella ihania tilaisuuksia, on hienoa keskustella samanhenkisten ihmisten kanssa, Kaihari sanoo. -Yhdessä voimme lisätä toistemme innostusta ja kiinnostusta sekä tukea toinen toistamme. Onnistujien klubi on todellinen ylöspäin kohottava yhteisö.
Viisi tärkeää kysymystäMistä asiasta olet ylpeä tänään?Siitä, että olen pystynyt keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Minulle on tyypillistä se, että sohin aika montaa asiaa. Nyt teen koulutuksen lopputöitä ja olen pystynyt keskittymään siihen, vaikka kauniit lomapäivät ovat menossa.
Mitä harrastat?Lukemista, itseni kehittämistä ja perheen kanssa oleilua. Lisäksi perheessämme on puolitoistavuotias Bichon Frise -koira, joka ulkoiluttaa minua säännöllisesti?
Miten pidät yllä ammattitaitoasi?Työkykyä pidän yllä lepäämällä ja rentoutumalla. Ammattitaitoa kehitän tutkimalla sekä kurssittamalla itseäni. Tällä hetkellä käyn Enneagrammi-ohjaajan koulutusta. Pidän ammattitaitoa yllä myös verkostoitumalla muiden kollegoiden kanssa. Jaamme tietoa toinen toisillemme.
Milloin tunnet onnistuneesi työssäsi?Silloin kun ihminen pitkän jahkailun jälkeen pystyy tekemään päätöksen lähteekö hän vaikkapa suuntaan 1 vai 2 vai jääkö tähän ja löytää syyn siihen. Kun olen osannut auttaa ihmistä päätöksen aikaansaamisessa.
Elämäsi paras oivallus?Tämä hetki on ainoa hetki, jolloin voin tehdä päätöksen. Menneisyys on mennyttä ja tulevaisuus ei ole vielä tässä. Nyt on se hetki jolloin pitää toimia.
OIVALLUSMATKAT
>>linkkiTeksti: Reino Rasilainen