Onnistujaesittelyssä Heikki Närvänen
Tule sellaiseksi kuin olet

Viisi vuotta sitten Heikki Närvänen katkaisi työuransa, ryhtyi eräoppaaksi ja löysi vähitellen uuden, todellisen minänsä. Nyt hän auttaa muita tekemään samanlaisen löydön.
Tämän vuosikymmenen alussa Heikki Närvänen huomasi, etteivät työ, työsuhdeauto ja kohtuullisen hyvät tulot enää tuntuneet riittäviltä. "Kannoin töihin kaiken energiani, ja tulin kotiin rättiväsyneenä. Ja ainut mitä sain vastineeksi, oli raha", Närvänen kertoo. "Lopulta mitta tuli täyteen, ja vuonna 2004 jätin työni ja lähdin opiskelemaan eräoppaaksi."
Ratkaisu oli melkoinen täyskäännös elämässä. " En itsekään oikeastaan tiedä mikä minut sai opiskelemaan juuri eräoppaaksi", Närvänen sanoo. "Olen toki asunut lapsuuteni maalla, ja liikkunut luonnossa ja kiinnostunut luonnosta, ehkä se tuli sitä kautta. Joka tapauksessa se oli täydellinen koulutusvalinta siinä elämäntilanteessa."
Retkikursseja ja koulutusta
Valmistuttuaan erä- ja luonto-oppaaksi Närvänen alkoi järjestää erilaista ohjelmaa mm. TYHY- ja virkistyspäiviin. "Pidin mm. retkeilyn ja vaelluksen peruskursseja sekä melontakursseja täällä Pälkäneellä", Närvänen kertoo. Työssään hän huomasi miten monet ihmiset ovat vieraantuneet luonnosta ja luonnossa liikkumisesta. "Monet arastelevat luontoon menemistä", Närvänen sanoo. "Ohjatussa toiminnassa he voivat turvallisesti lähteä pois polun näköpiiristä. Sekin voi olla iso ja vapauttava elämys."
Tänä päivänä Närvänen järjestää Eränelo-toiminimellä entistä enemmän myös koulutusta. "Olen vuosien varrella opiskellut mm. elämyspedagogiikkaa ja seikkailukasvatusta, ja sitä kautta olen saanut uusia ideoita", Närvänen sanoo. "Tällä hetkellä minua henkilökohtaisesti kiinnostaa eniten "Tule sellaiseksi kuin olet - löydä sisäinen lapsesi" -koulutus. Tässä koulutuksessa pidän ensin luennon aiheesta: miksi on tärkeää löytää sisäinen oma itsemme ja omat vahvuutemme - ja miksi se on niin vaikeaa. Luennon jälkeen näitä omia vahvuuksia ja puolia haetaan harjoitusten keinoin."
Käsityöläinen
Erilaisten kurssien ja koulutusten lisäksi Närvänen valmistaa myös käsitöitä. "Olen aina tehnyt paljon käsilläni, ja käsitöitä tekemällä voin toteuttaa toista puolta itsestäni", Närvänen sanoo. Bonehead-tuotemerkillä Närvänen valmistaa mm. lahjatavaroita, koruja, sisustustuotteita ja shamaanirumpuja. Pääosin kierrätysmateriaaleista valmistetut tuotteet on tehty Kalevala-mytologian innoittamina. "Tällä hetkellä kumpikin osa työstäni on suurin piirtein liikevaihdoltaan yhtä isoja."
Selkeä kaksijakoisuus onkin Närväsen mielestä hänen työnsä parhaita puolia. "Vaihtelu on mukavaa. Voin välillä tehdä käsitöitä aivan omassa rauhassa, ja sen vastapainona toteutan sosiaalista puoltani, kun saan tavata hienoja ihmisiä eri tilaisuuksissa", Närvänen sanoo. "Ja totta kai arvostan työssäni omaa vapautta. Eihän tämä edes tunnu työltä. Kun aikoinaan lähdin päivätöistä sanoin: siinä vaiheessa kun työ seuraavan kerran alkaa tuntua työltä, vaihdan heti alaa..."
Takaisin positiivisuuteen
Elämänmuutos auttoi Heikki Närvästä löytämään - uudestaan - oman positiivisuutensa. "Positiivisuus on minulle synnynnäinen elämänasenne, mutta se oli pitkään 'kadoksissa'", Närvänen sanoo. "Murrosiän kaveripiiri vaikuttaa monien asenteeseen, ja kun siirtyy kovaan työelämään, oma ajattelutapa muuttuu ympäristön mukana. Pikku hiljaa opin katsomaan maailmaa eri kantilta kuin muut - omalta kantiltani. Silloin kirkastui miten tärkeää asenne on, ja miten omalla ajatuksella tavallaan "luodaan" maailma ja oma elämä." Positiivisuus on Närväsen nykyisessä työssä koko toiminnan johtotähti. "Juuri sitä yritän tuoda esille kaikilla luennoillakin, kaikkea lähestytään positiivisen suunnasta."
Viisi tärkeää kysymystä:
Mistä olet onnellinen tänään?Omista lapsista, he ovat jatkuva ilon aihe, sellainen arjen aarre.
Mikä on ollut paras saamasi kiitos?Paras kiitos on kun kuulen ihmisten sanovan, että teen tärkeää työtä.
Mistä haaveilet?Siitä, että mahdollisimman moni löytäisi maailman todellisen luonteen. Elämä ei ole ainoastaan tienaamista ja kuluttamista. Haaveilen siitä, että ahneuden sijasta kiinnitettäisiin enemmän huomiota yhteistyöhön ja toisten auttamiseen.
Mikä on elämäntehtäväsi?Auttaa ihmisiä - auttaa nimenomaan heitä löytämään uusia arvoja ja oman itsensä.
Mikä on ollut paras päätöksesi?Kyllä se oli se, että lopetin pakkotahtisen työn, jota tein vain rahan takia. Onneksi älysin lopettaa sen ja vaihtaa elintason elämisen tasoon.
Lisätietoja:www.bonehead.fiwww.eranelo.fiVoit lähettää Heikille suoraan sähköpostia:
hessu@eranelo.fi