Tunnetko ystäväsi?

"Valitse ystäväsi huolellisesti", äitini sanoi aikanaan. Ohje oli yksinkertainen ja selvä, mutta käytännössä kuitenkin epäselvä. Miksi? Siksi, että ystävä, samoin kuin vihollinenkin, voi olla tavattoman taitava naamioitumaan. Saattaa kestää vuosia, ennen kuin todella huomaa, kenen kanssa on ollut tekemisissä. Kenelle on antanut parastaan, vilpittömästi ja mitä parhain aikein.

Kunnes jonakin päivänä ystävä paljastaa itsestään sellaisia puolia, joita ei aivan heti edes todeksi uskoisi. Hän saattaa kävellä ylitsesi, moittia sinua hyvin häijyiltä tuntuvin sanakääntein, käyttäytyä niin kylmäkiskoisesti, että sinua suorastaan paleltaa. Olet ymmälläsi. Mitä on tapahtunut? Ehkä jotakin sellaista, minkä johdosta hän on tuntenut kateutta. Ehkä olet ensimmäistä kertaa ystävyytenne aikana joutunut sanomaan jossakin kohdassa Ei. Et ole ehtinyt, et ole halunnut, tai et ole jaksanut toteuttaa jotakin, mikä olisi hänen mielestään ollut tärkeää ja tarpeellista.

Nyt hymyt hyytyvät, ja esiin astuu välinpitämätön tai sinua sormella osoittava kaveri. Yrität selittää, mutta mitkään selitykset eivät kelpaa. Yrität kysyä, mikä meni pieleen, mutta et saa selityksiä, luikertelemista vain. Nyt on syytä pysähtyä katsomaan kuvaa todella tarkasti. Onko jotain jäänyt huomaamatta jo ystävyyden alkuvaiheissa? Kenties se, että tällä ystävällä ei ole juurikaan muita läheisiä ystäviä? Kenties se, että hän hyvin helposti riitaantuu rintamalla jos toisellakin. Tai se, että hänen näkemyksensä mukaan muissa on aina vikaa, ja juuri häntä kohdellaan aina kaltoin.

Voi olla, että juuri teidän kahden välisessä ystävyydessä ei ole osuttu niihin karikoihin, joihin hän helposti törmää. Olet ajatellut, että sinua hänen negatiiviset ominaisuutensa eivät koske, koska osaatte löytää toimivan ja mukavan tavan olla tekemisissä keskenänne. Mutta sitten tulee se päivä, jolloin teet ratkaisevan virheen, ja pääsetkin näkemään hänet sellaisena kuin hän on. Pahalta se tuntuu, todella pahalta. Kun on uskonut ihmisestä hyvää, pitänyt hänestä ja kunnioittanut häntä, on hyvin vaikeaa muuttaa käsitystään käden käänteessä. Ja lisäksi tulevat itsesyytökset - mitä minä tein väärin, miksi en osannut olla mieliksi? Tässä kohdassa tuo kokonaiskuva tulee apuun. Jos saa moitteita ja syytöksiä niskaansa ihmiseltä, joka juuri koskaan ei ole riidoissa kenenkään tai minkään tahon kanssa, silloin voi ajatella, että on toiminut väärin. Eikä auta muu kuin pyytää anteeksi ja toivoa, että kaveruus voisi jatkua.  

Mutta jos kaverilla menevät sukset ristiin vähän siellä ja täällä, voi olla vakuuttunut siitä, että ystävyyttä ei ole syytä jatkaa. Ei missään nimessä! Miksi tarjota hänelle lisää loukkaamisen ja tölvimisen mahdollisuuksia? Turhaa mikä turhaa. Eniten ihmistä saattaa tämänkaltaisissa tilanteissa hämmästyttää se, että kaikki se hyvä, mitä hän on antanut ja satsannut vuosien varrella voi äkkiä olla kuin pois pyyhittyä. Niin kuin sillä ei olisi minkäänlaista painoarvoa. Eikä sillä ole ollutkaan, koska vastaanottaja on sellainen kuin on. Ihmisistä haluaa lähtökohdin uskoa hyvää. Meidän on voitava luottaa toinen toisiimme. Mutta. Yhtä kaikki. Äitini ohje on edelleenkin arvokas: Valitse ystäväsi huolellisesti! Usko, toivo ja rakasta, mutta ole varovainen. Ja pidä huolta itsestäsi!

-Kristiina Gerkman-Kemppainen

Palautetta Kristiinalle